Savusiikaleivät
Savusiikaleipä on maukas helposti koottava alkupala, välipala tai pieni tarjottava vaikka lasillisen kanssa. Kolmisen vuotta sitten söin samankaltaisen leivän Ravintola Taivaanrannan alkuruokalistalta, ja tykästyin niin ideaan, että päätin kokeilla toteuttaa sen kotona. Valmistan usein ainekset valmiiksi säilytysastioihin, ja juuri ennen tarjoilua paahdan leivät ja kokoan täytteet päälle. Ylijäävistä aineksista saa helposti muokattua vaikka ihanan savusiikasalaatin seuraavalle päivälle.
Tarvitset:
Savusiikaa
Vuonankaalia
Punasipulia
Smetanaa
Siianmätiä
Tilliä
Kevätsipulia
Maalahden limppua tai vastaavaa
Öljyä
Valkosipulia
Pippuria
Suolaa
Sitruunaa
Vinkki! Valmista jokainen täyte suoraan säilytysastiaan, ja ota juuri ennen tarjoilua esiin.
Putsaa savusiiasta ruodot, ja paloittele se parin sentin paloiksi.
Pilko punasipuli pieneksi.
Vatkaa smetana kuohkeammaksi, lisää tilkka sitruunaa, hitusen suolaa, reilusti pippuria, ja hienonna sekaan rutkasti kevätsipulia sekä vähän tilliä. Sekoita hyvin.
Sulata siianmäti esim. kylmässä vesihauteessa.
Tarjoillessa:
Kuullota paria valkosipulinkynttä paistinpannulla öljyssä muutama minuutti. Poista valkosipuli pannulta, ja laita pannulle paahtumaan viipaleita maalahden limppua. (Alkuruuaksi 1kpl/hlö, lounaaksi 2-3kpl.)
Kun leipä on saanut rapean pinnan, nosta se talouspaperin päälle jäähtymään hetkeksi. Ota täytteet jääkaapista.
Kokoa leipä: Alle vuonankaalin lehtiä, sitten punasipulia jonka päälle pari teelusikallista kevätsipulismetanaa. Asettele smetanan päälle useita paloja savusiikaa, smetana pitää sen paikoillaan. Annostele teelusikalla siianmätiä kalan päälle, ja koristele tillillä.
Leivät ovat valmiita herkuteltaviksi!
Vinkki! Jos teet seuraavana päivänä salaattia, pilko maalahden limppua 1-2cm paloiksi, ja paahda valkosipuliöljyssä rapeiksi leipäkuutioiksi. Lisää smetanaan vähän sitruunaa jotta koostumuksesta tulee kastikemaisempi. Kokoa salaattipohja, ja lisää täytteet.

Kommentit
Lähetä kommentti