Kananugetit

En ole koskaan ennen tehnyt nugetteja itse, ja vältän kotona uppopaistamista yleensä viimeiseen asti. Nyt päätin kuitenkin testata ja ihme kyllä, se ei ollutkaan niin työlästä kuin muistin, ja lopputulos oli super mehevä ja herkullinen! Leivitys onnistui hyvin, ja siitä tuli todella rapea, muttei liian kuiva. Nugettien seuraksi vielä porkkanatikkuja, rapeita lohkoperunoita sekä pari dippiä. Tein aika ison erän, joten osa nugeteista jäi seuraavalle päivälle. Jääkaappi tietenkin vie rapeuden, mutta lämmitä ylijääneet nugetit seuraavana päivänä pikaisesti kuumassa uunissa, niin pinnasta tulee uudestaan rapeahko!


Lohkoperunat:

8-10 perunaa
Öljyä
Mausteita

Viipaloi perunat neljään osaan.
Laita lohkot kulhoon ja lisää öljyä sen verran, että lohkojen kaikki pinnat ovat öljyisiä.
Lisää mausteet ja sekoittele huolella. (Itse käytin suolaa, sipuli&valkosipulijauhetta, kuivattua rosmariinia, persiljaa, valkopippuria, paprikajauhetta, mustapippuria ja cayennepippuria. Yrttejä n. 1tl ja muita 1/2tl.)
Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Kääntele perunoita 15 minuutin jälkeen jotta ne saavat kauttaaltaan rapean pinnan!


Dipit:

150g kermaviiliä
50g creme fraichea
per dippi

Valkosipulidipin mausteet:

1 kynsi valkosipulia
1tl hunajaa
2tl ruohosipulia (kuivattu käy myös)
1tl persiljaa
1tl sipulijauhetta
Mustapippuria
Hyppysellinen suolaa ja sokeria
Tilkka sitruunamehua

Paprikadipin mausteet:

1tl paprikajauhetta
1/2 savupaprikajauhetta
1tl sipulijauhetta
1/2tl valkosipulijauhetta
1/2tl kuivattua timjamia
1/2tl kuivattua persiljaa
1tl tomaattipyrettä
Tilkka sitruunamehua
Ripaus suolaa ja sokeria

Sekoita kermaviili, creme fraiche ja mausteet. Mausteiden määrät ovat suuntaa antavia, lisäile pikkuhiljaa ja maistele. Anna maustua jääkaapissa mieluiten pari tuntia ennen tarjoilua!

(Tai osta valmis dippimauste ja sekoita kermaviili/creme fraiche seokseen!)

Kananugetit:

800g kanaa suupaloiksi leikattuna

Leivitykseen:

2dl vehnäjauhoja
2munaa
n. 175g korppujauhoja (löysin lidlistä breadcrumbs nimellä vähän karkeampaa jauhoa, joka sopi tähän täydellisesti!)
Mausteita

Itse maustoin tälläisellä kombolla:

1tl paprikajauhetta
1tl sipulijauhetta
1tl valkosipulijauhetta
1tl mustapippuria
1tl kuivattua rosmariinia
1tl kuivattua persiljaa
1tl kuivattua timjamia
1/2-1tl suolaa
1/2 savupaprikaa
1/2 kuivattua chiliä
Ripaus valkopippuria


Laita kananmunat, jauhot ja korppujauhosekoitus jokainen omaan kulhoonsa.
Riko kananmunien rakenne huolella jotta valkuainen ja keltuainen on sekoittunut.
Kierittele kananpalat ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoseoksessa. Uppopaista n.180 asteisessä öljyssä kunnes väri on kullanruskea.
Nosta paistetut nugetit kuivumaan leivinpaperin päälle hetkeksi ja siitä tarjolle!





Kommentit